keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Oikea mestari

Moikka moi☺ Tänään ei tuu yhtään kuvii koska ei oo niitä. Mulla ja Speedyllä oli tänään meiän toinen valmennus.

Nousin Speedyn selkään ja menimme alku lämmittelyt. Kun olimme lämmitelleet tarpeeksi menimme käyntiä.

Valmentaja kysyi multa "Ootko menny pohkeenväistöä Speedyllä?" Vastasin, että "En" Joten aloimme harjoitella sitä. Itsekkään en oikein enää muistanut, kuinka pohkeeväistöön pyydetään. Noh valmentaja neuvoi minua ja aloin muistaa. Väistimme uralla pitkillä sivuilla aina pätkän ja selvisi, että Speedy on siinä oikea mestari. Väistimme myös toiseen suuntaan pari kertaa.

Otimme kevyttäravia. Ravissa teimme taivutuksia ja kiemuroita. Kiemurat olivat välillä hyviä ja välillä ne ei oikeen onnistunut. Vaihdoimme suuntaa ja teimme vielä kiemuroita. Valmentaja pyysi meitä kävelemään hetken.

Aloimme ottamaan laukkaa. Ensin menimme vasempaan kierrokseen. Pääty ympyrällä. Nostin laukan ja siinä multa unohtui ohjaus. Speedy lähti toiseen päähän laukkaamaan, mutta sain vaihdettua ponin suunnan. Otin uuden noston ja tuli vasta laukka. Otin taas uuden noston ja laukkasimme pääty-ympyrän kaks kertaa siirsin raviin. Toisessa päädyssä laukkasimme kans kaksi kierrosta ympyrällä ja siirsin raviin. Valmentaja sanoi: "jos seuraava nosto onnistuu laukkaa koko kenttää ympäri" no se onnistui ja laukkasimme pari kertaakentän ympäri ja otin käynnin. Seuraavana oli toinen suunta ja siinä kaikki sujui hyvin.

Aloimme ottaa loppuraveja niin valmentaja sanoi: "Nouseppas kevyeen istuntaan" tein kuten pyydettiin ja se onnistui Speedy meni tosi hyvin ☺ sitten oli loppukäynti ja lähdimme kotiin.

Valmentaja sanoi, että olemme kehittyneet ja siitä tuli mulle kyllä hyvä mieli☺

Vielä vähä jotai:
Kuvia kyllä tulee tulemaan, mut tähän ei ku kukaan ei kuvannut.
Olen alkanut uskaltaa päästää jo irti kauhukahvasta.
Valmennus kesti vaan puoltuntii.
Ja koko tää valmennus on kirjotettu mun kännykäl, nii anteeks kirjotus virheistä.

Mut tänää ei tuu muuta��

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Banneri asiaa

Moi huomasitte varmaan että blogini ulkoasu on hiukan muuttunut. 
Vaihdoin myös blogini nimen. Mielestäni ``mun ponielämä´´ oli liian tylsä ja ainut poni josta kerron on Speedy. Vaihdoin nimen ``Kaksi nii hehkuvaksi´´ koska, se jotenkin kuvastaa minua ja Speedyä.

Lisäksi tein vielä uuden bannerin. Samalla kun tein banneria sain idean:
Voisin alkaa tehdä bannereita ihan ilmaiseksi.
Teen bannerini Gimpillä ja joskus kun, Gimp ei toimi teen ne PicMonkeyllä (mutta aikas harvoin)

Jos haluat että teen sulle bannerin lähetä sähköpostia sagaa0121@gmail.com

Tarvitsen nämä tiedot: 

Mistä saan kuvat? Voi lähettää kuvat myös sähköpostilla tai linkittää osoitteen missä on kuvat.

Millainen fontti otsikossa? 

Minkä tyylisen bannerin haluat? Linkki vaikka blogiin jossa on banneri mistä pidät niin tiedän miten muokkaan ja asettelen kuvat.

Mikä koko? Yleensä bannerit mitä teen on 1000x400 kokoisia, voin tehdä muunkin kokoisia.

Joten jos haluat mun tekemän bannerin lähetäs viestiä.

Eipä tässä muuta :)



perjantai 10. heinäkuuta 2015

Täysiä vaan

Moii :) En ole taaskaan kirjoitellut, koska ei ole vain ollut aikaa.
tänään ratsastin Speedyllä.
(kuvat näyttävät hassuilta koska, mun täytyy pitää käsi kauhukahvassa)

Menin alussa pari kierrosta liinassa, jotta tietäisin onko poni kuulolla. Noh poni oli ainakin silloin kuulolla joten päästimme liinan irti. Menin uralle ja aloin ottaa pysähdyksiä ja siirtymistä raviin.

Ravissa menimme kiemurauraa molempiin suuntiin.
Tein myös voltteja ja suunnanvaihtoja vieläkin ravissa. Ravissa kaikki meni hyvin ja Speedy oli kuulolla. Tämän jälkeen otin hetken käyntiä ja annoin ponille vähän ohjaa.
Ohjat vähän karkas

Otin ohjat taas tuntumalle ja aloimme ottamaan ensinmäisiä laukan-nostoja. Menimme ensin oikeaan kierrokseen. Nostin laukan kulmasta ja laukkasin ainakin kaksi kierrosta kenttää ympäri. Oikeassa kierroksessa kaikki sujui hyvin. Seuraavana oli vuorossa vasen kierros. Valmistelin kaikki avut ja nostin kulmasta laukan mutta, Speedy päättikin lähtä kiitolaukkaan. Pysyin selässä ihan rauhallisena ja aloin kääntämään Speedyä ympyrälle, ettei se menisi lujempaa. Pian sain Speedyn takaisin raviin ja käyntiin. Nostin laukan uudelleen kulmasta ja se meni hyvin.

Tämän jälkeen harjoittelin hieman käynti-ravi ohjelmaa. Käynti-Ravi ohjelma sujuu muuten hyvin mutta, se harjotusravi pätkä on hankala koska, Speedy luulee harjotusravin tarkoittavan
 ``laukkaa vaa´´.

Tämän jälkeen otin loppu verkan.

Oikeaan suuntaan menossa ollaan mutta, parannettavaa on vielä paljon.


keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Haaste hevosbloggaajille :)

Moi taas :) Ohjeet osallistumiseen ovat helpot; lisää haastepostaukseesi alla oleva kuva, vastaa kysymyksiin ja mielellään myös vähän perustele vastauksia, ja haasta mukaan vähintään kolme blogia! Voit tehdä haasteen blogiisi, vaikkei sinua haastettaisikaan. Ei muuta kun osallistumaan!"



1. Hevoset vai ponit?
PONIT!! Olen itse paljon enemmän kiinnostunut poneista, kuin hevosista. Okei tykkään pienistä hevosista, mutta ponit ovat kivempia. Hevoset ovat tylsiä. Mielestäni ratsun pitää olla hieman omapäinen ja pelleillä joskus.

2. Maneesi vai kenttä?
Ehdottomasti KENTTÄ. On maneesissakin kiva mennä huonolla säällä, mutta kentällä ratsastan paljon mielummin. Miksikö? että ratsu tottuu tuuleen, hiukan isompiin ääniin, ympärillä liikkuviin esineisiin/eläimiin/ihmisiin...

3. Koulu, esteet vai maasto?
Hmm... Tämä on hiukan hankala. Koulu ei oikein oo se mun juttu, joten se ei ainakaan. Esteistä tykkään todella paljon samoin mastoista, joten taidan vastata maastoesteet
(vaikka sitä ei edes kysytty)

4. Raippa vai kannukset?

Ehkä raippa. Kannuksia en käytä kuin koulukisoissa joissa käyn todella harvoin. Raippaa taas joudun käyttämään melkein aina kun ratsastan Taikalla. Mielellään en käytä kumpaakaan.

5. Suojat vai pintelit?

Tietysti suojat. En tykkää pinteleiden käärimisestä yhtään! Pintelit on kyllä siistimmän näköiset, mutta silti suojat. Suojat on vain niin helppo laittaa jalkaan, ottaa pois ja putsata.

6. Lyhyt vai pitkä raippa?

Lyhyt, en koskaan käytä pitkää raippaa. Esteillä on voi vain näpäyttää kaulalle nopeasti lyhyttä raippaa jos hevonen meinaa pelleillä tms... ja se ei ole niin hirveästi edessä kuin pitkä.

7. Tarhaus yksin vai laumassa?

Laumassa. Itselle tulisi ainakin aika tylsää, jos joutuisi aina olemaan vain yksin, niin ei kai siitä hevosetkaan tykkää. Ja laumassa hevoset voivat nukkua paremmin, kun vuorottelevat sitä joka vahtii. Mielestäni hevoset oppivat elämään hevosina, kun ovat muiden hevosten kanssa ja hevonenhan on laumaeläin.

8. Ratsastuskoulu vai yksityistalli?

Yksityistalli. Ratsastuskouluilla on paljon enemmän ääntä. Hevosetkin tykkäävät olla rauhassa ilman meteliä. Ja on paljon hauskempaa tehdä tallitöitä ihan hiljaisuudessa, kuin lasten huudossa ja riehumisessa.

9. Vuokrahevonen  vai oma hevonen?

Oma hevonen. Tietää kaiken hevosesta. Saa itse päättää missä sillä on tallipaikka, kenen kanssa se on tarhassa, mitä se syö. Ei tarvitse tehdä kenenkään sääntöjen mukaan. Ja on paljon vapaampaa mitä sen kanssa tekee.

10. Lempi hevonen?

Mailman kiltein, söpöin, ihanin, komein....poni koko universumissa SPEEDY tietty!! <3






lauantai 20. kesäkuuta 2015

Miten menee?

Heips! <3
 
Tänään ajattelin kirjoittaa vähän kuulumisia :)
 
Speedyn kanssa on mennyt todella hyvin. Eilen Hyppäsin ekaa kertaa esteitä Speedyllä ja meni todella hyvin. Speedy selvästi tykkää hypätä. Siitä tulee kyllä hyvä este poni <3

Mullekkin kuuluu hyvää. Olen ollut nyt Youtubessa aktiivinen. Videoita on tullut Useammin kuin yleensä. Youtube kanavaleni pääset Tästä. Kannattaa Käydä katsomassa ;)

Kaverini Salla on tehnyt juuri Blogin käykää. Blogin Nimi On Kauniinpi Neljällä Jalalla. Käykää katsomassa ja liittykää ihmeessä lukijoiksi. :)

Blogeista puheen ollen. Olen alkanut lukemaan muutamia tosi kivoja blogeja joten käykää kattoo nekin. :)

http://janinajakarvakamut.blogspot.fi/

Suokkien viemää

Tähtiin kirjoitettua

Ja tietysti käykää lukee Tiinankin Blogia Joka on ihan Huippu!!!

Neljä valkoista sukkaa

Tiina vain taitaa pitää Hetken taukoa, mutta lukekaa silti!!!

 
 
 
 
 

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Speedyllä :)

 Heips! :)
En oo kirjottanu vähään aikaan koska ei ole ollut kuvaajaa, mutta tänäänpäs oli. :)
Ratsastin tänään Taikan ja Speedyn, mutta kerron Speedyn ratsastuksesta.

Eka juoksutimme Speedyä hetken liinassa. Tämän jälkeen nousin selkään, ja otin pari pysähdystä (olin siis vielä liinassa) jotta tietäisin että poni on hallinnassa. Pian irrotimme liinan ja lähdin kävelemään uralle. Käynnissä tein ympyröitä, suunnanvaihtoja ja pysähdyksiä. Käynnin jälkeen menin kevyttäravia. Ravissa tein kans suunnanvaihtoja ja voltteja. Ratsastin myös kahdeksikkoa ja kiemurauria. Ravin jälkeen menin ensin oikeaan kierrokseen laukkaa. Säätelin välillä hieman laukkaa, välillä pitkää ja välillä lyhyttä. Laukka meni okeaankierrokseen todella hyvin :)
Seuraavana oli vuorossa vasenkierros. Vasempaan suuntaan menin samanlailla laukkaa ja sekin onnistui todella hyvin. Tämän jälkeen menin loppuravit ja käynnit.